torstai 23. elokuuta 2012

Yökkärihousut



Yöpaitahousut Ottobre High Jump kaavalla koossa 98. Kangas on jerseytä kirpputorilta ja resorit Kangastukusta. Housut ovat kivan kapeaa mallia.







tildailua

Löysin kirjastosta pari Tilda kirjaa ja olipa siellä ihania juttuja. Kokeilin heti muutamia juttuja.

Kenkä ja luistimia: Pohja tehty kankaille tarkoitetulla kohovärillä. Luistimen terä on rautalangasta ja se olisi pitänyt liimata pohjaan. En onnistunut liimauksessa, joten terä on kiinni muutamalla ompeleella.







Kaupasta ostettu ovikranssi sai uuden pitsinauhan ympärilleen.


Pussit on tehty tilda kirjan ohjeen mukaan. Kangas on kaksinkertainen ja välissä on vanulevy. Takana on sirkkarengas, jolla pussi on kätevä ripustaa naulakkoon. Kankaat kirpputorilta.






Kokeilin tehdä vähän kivemman näköisen vaippapussin ja tällainen siitä tuli. Aika pitsinen :) Päällinen on leikattu vanhasta pitsi päiväpeitosta ja sisälle ompelin valkoista puuvilla kangasta. Ylhäällä ja alhaalla on kuminauhat. Pussin ideana on toimia samanlailla kuin muovipussien säilytyspussukka. Pussi on käytössä oikein kätevä.
Säilytyspussukka ikean kankaista. Pitsit kirpparilakanoista.

Ihana Powder room puinen seinätaulu on kirppari löytö.

Kello on Kärkkäiseltä.

torstai 7. kesäkuuta 2012

pellavaa ja pitsiä

Ihania sisustusvinkkejä, jotka olisi kohtuullisen helppo toteuttaa myös itse. 
 Minun on pitkään tehnyt mieli kokeilla siirtokuva-arkkien käyttöä juuri tämän tyyppiseen sisustukseen. Niin ihanan romanttista :)
kuvat sivulta: http://www.talomaalla.fi/








Kivoja ompeluvinkkejä lasten leikkeihin löytyy sivulta
http://www.talomaalla.fi/shop/index.php?main=subcategory&cat=1&subcat=3






keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Gimpin harjoittelua

Sain ompeluelämää facebook sivustosta hyviä vinkkejä kuvankäsittelyyn. Saisi kyllä kivoja kuvia, kun jaksaisi harjoitella kuvankäsittelyä :) Nyt on kuiteski perusteet "hallussa",

Applikointia


Tomi Traktori on ihan supersuosittu hahmo meillä nykyään. Hahmosta pitikin tehdä paita Veelle. Applikointi oli suorastaan nautinnollista oikeilla työvälineillä (lue oikein käytetyillä, oikeanlaisilla tukikankailla). Paidassa käytetty mummin Virosta ostamaa kukkakangasta, joka on mielestäni vähän tyttömäinen. Applikointiin kangas sopi tosi hyvin. Laitan paidasta kuvan tänne kunhan saan kuvattua sen.



Pingu on myös suuressa suosiossa ja sen applikoiminen oli tosi mukavaa. Applikointi onnistui oikein hyvin, mutta kuva kokonaisuudessaan tuli hiukan liian alas. Kivasti sopii beigeen paitaan mustat resorit.



Unikuun terapiahuoneen blogissa (http://terapiahuone.blogspot.fi/p/aplikoinnin-lyhyt-oppimaara.html) on hyvät ohjeet applikointiin.

maanantai 28. toukokuuta 2012

kesävaatteiden ompelua

Piiitkästä aikaa päivittelyä tänne blogiin. En tajua miksi se tuntuu niin rasittavan työläältä kuvata ja lisätä ne kuvat tänne :) Kävimme viikonloppuna Suomenlinnassa ja ilma oli aivan huippu :)


 Kuvissa Veen trikoolippis on unikuun terapiahuoneen ohjeella tehty. Lippis on kääntöpipo. (http://terapiahuone.blogspot.com/p/kaannettavan-trikoolippiksen-ohje.html)

 Lippiksen kangas on Nanson satumetsää, joka on Kangashamstereitten kautta hankittu. Paidan kangas on myös saatu vaihtarina Kangashamstereitten kautta.

 Lippiksen toinen puoli on Kangastukun pallokangasta. Lippis on ilmeisen mukava päässä, kun Vee antaa sen olla. Kaikki muut hatut hän heittää saman tien pois päästään.
 Paita on iki ihanaa ajoneuvot jerseytä, joka on hankittu Onnilaisen kautta. Resori on kangastukusta.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Kaaritaskujen harjoittelua, ohje löytyy täältä http://pikku-stanna.blogspot.com/



Kaaritaskujen teko- ohje löytyy täältä http://pikku-stanna.blogspot.com/ Kiitos Sanna :)
Itse harjoittelin housuihin, jotka olivat alunperin liian leveät, pitkät ja löysät (lue liian isot). Pienentelin niitä aikani ja ovat nyt melkoisen pinkeät. Etenkin, kun käytämme kestovaippoja pääsääntöisesti. Hyvä kohde harjoitella kaaritaskujen tekoa. Yllättävän mukavaa ja helppoa :) Sisäkaarista tuli liian pienet ja taskut on suhteessa liian isot ja matalalla, mutta seuraavalla kerralla osaan :) toivottavasti...
Miksi meillä ei blogikuvat ole steriilin valkoisia ja idyllisiä, kuten esim. täällä
http://kaunispienielama.blogspot.com/
Toisaalta tuossa kuvassa kyse on  kyllä omasta laiskuudesta, kun ei olisi tarvinnut, kuin muutama tavara siirtää sivummalle...

Pyöräkuormaajapaita


Harjoittelin applikointia tekemällä pyöräkuormaajan ja oli tooosi rasittavaa. Lopputulos ei ole kovin kaksinen, mittasuhteet on miten sattuu. Ei ole vielä tuo traktoreiden rakenne kovin hallinnassa. Todella ärsyttävää yrittää leikata ja liimata paloja, jotka ei pysy suorassa. Pikku Vee oli niiiin innoissaan, että kyllä uota käytettyä tulee. Paidan kaava on jostakin ottobre lehdestä ja kokoa 92 cm. Trikoot on Marimekon palakankaita.

Neuvolakortin kansia



Neuvolakortin kansia http://villapata.vuodatus.net/blog/2226738/nain-sen-tein/
blogin ohjeilla.
Ylemmässä kansi on tehty Kajsa Wickmanin iloiset tilkut kirjan ohjeita mukaillen. Sisäkannet on tehty vahaliinasta ja kiiltelee ikävästi kuvassa. Kansista tuli kivan jämäkät tukikankaan avulla.

Kannessa puuvillaa, jossa on vahapinta helpottamaan pyyhkimistä. Kangas on Kangastukun ilmaislaatikosta joku näytepala.  Sisäkangas on kirpputorilta ostettua.


keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

body+housut

Kokeilin tehd' elämäni ensimmäisen kerran bodyn ja se onnistui yllättävän hyvin. Ohjeet housuihin uusimasta ottobrelehdestä little horses ja body samasta lehdestä.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

tra takki

Pikku Vee rakastaa traktoreita. Tra on sanan alku, joka kuuluu meillä usein, monesti säestettynä ö ÖÖ äänteillä. Sitä isompi öö mitä hienompi traktori. Tässä ottobre lehden kaavalla 3/2009 takki, hihat on muutettu resori hihoiksi.
Olisi voinut luulla, että takin tekeminen olisi ollut helppoa, kun olin juuri tehnyt samanlaisen takin.




Voisi sanoa, että takin tekeminen vastusti oikein urakalla.
Päällikangas on kirpparilta ostettua ulkoilukangasta ja sisälle yritin laittaa vuorikangasta, jossa oli ohut vanukerros.
Loppujen lopuksi purin sisävuoren, mikä oli NIIIIIIN työlästä ja raivostuttavaa.




Sisäkankaaksi tuli kirpparilta ostettu puuvillakangas. Takin vetoketju on hankittu kangashamstereitten kautta. Velourit tra applikointiin sain hankittua ihkuihanalta ihmiseltä kangashamstereitten kautta.

torstai 8. maaliskuuta 2012


PikkuVeelle takki ottobre lehden kaavalla lehdestä 3/2009. Takki on kokoa 92 cm. Joku on sitä mieltä, että meillä on erittäin likaista :D

lauantai 25. helmikuuta 2012


 Sain Kangashastereitten kautta hankittua Metsolan ladakangasta ja siitä tuli ihana t-paita kesäksi pikku Veelle. Hihat Marimekon trikoosta ja resori Kangastukusta.


Dinopipo Kangashamstereitten kautta. Ihana kangas.