lauantai 25. helmikuuta 2012


 Sain Kangashastereitten kautta hankittua Metsolan ladakangasta ja siitä tuli ihana t-paita kesäksi pikku Veelle. Hihat Marimekon trikoosta ja resori Kangastukusta.


Dinopipo Kangashamstereitten kautta. Ihana kangas.

ompelua




Miesten paita on ommeltu Onnilaisen konejerseystä. Ruskea resori kangastukusta ja paidan kaava oli SK 5-6.11. Näitä paitoja tuli aikuisten kokoinen ukille ja pikkuVeelle koossa 92cm.


Metrin palasta sai vielä vauvakokoisen neliöpipon :)

Sisustelua



Sain vihdoin ja viimein laitettua uudet tyynynpäälliset jouluisten tilalle. Ylempi päällinen on kaupasta ja mielestäni aivan ihastuttava. Olisi kiva kokeilla kuvan siirtoa kankaalle, mutta en ole koskaan kokeillut. Alempia tyynyjä  ompelin vanhoista verhoista ja niitä tuli kolme. Ihan kivan neutraalin värisiä :)

lauantai 11. helmikuuta 2012

Afrikkalainen kukka torkkupeitto


Innostuin, kuinkas muuten kuin Ruttu-Nutun blogin kautta virkkaamaan afrikkalaisia kukkia ja torkkupeittoa. Minulla paljon langanjämiä ja tähän näitä saikin hyvin koottua. Ihan järkyttävän työläs projekti, ei pelkästään kukkien virkkaaminen, vaan niiden yhteen ompeleminen ja lankojen päätteleminen. Meinasin lopettaa jo kesken, mutta sisulla jatkoin ja sain aikaiseksi 74 kukkaa. Tästä eteenpäin päättelen jokaisen kukan erikseen ja lisäilen peittoon jos jaksan :D

mörköpaita vihdoinkin :)



Ruttu-nutun blogissa oli taannoin ohje möököpaitaan. http://ruttu-nuttu.blogspot.com/2011/07/mooko-neule2-ja-ohjetta.html. Tein itse paidan 7 veljestä jämälangoista ja käytin raglanpaitaa kaavana. Enkä tosiaan jaksanut ommella sisälle trikoota. Tässäkin versioissa oli haastetta ihan kylliksi ja meinasin lopettaa monta kertaa. Paita on aika kova eikä mitenkään miellyttävä lapsen päällä, mutta tulipa kokeiltua:) Pikkuherra ei suostunut kuvattavaksi paita päällä.