torstai 23. elokuuta 2012

Yökkärihousut



Yöpaitahousut Ottobre High Jump kaavalla koossa 98. Kangas on jerseytä kirpputorilta ja resorit Kangastukusta. Housut ovat kivan kapeaa mallia.







tildailua

Löysin kirjastosta pari Tilda kirjaa ja olipa siellä ihania juttuja. Kokeilin heti muutamia juttuja.

Kenkä ja luistimia: Pohja tehty kankaille tarkoitetulla kohovärillä. Luistimen terä on rautalangasta ja se olisi pitänyt liimata pohjaan. En onnistunut liimauksessa, joten terä on kiinni muutamalla ompeleella.







Kaupasta ostettu ovikranssi sai uuden pitsinauhan ympärilleen.


Pussit on tehty tilda kirjan ohjeen mukaan. Kangas on kaksinkertainen ja välissä on vanulevy. Takana on sirkkarengas, jolla pussi on kätevä ripustaa naulakkoon. Kankaat kirpputorilta.






Kokeilin tehdä vähän kivemman näköisen vaippapussin ja tällainen siitä tuli. Aika pitsinen :) Päällinen on leikattu vanhasta pitsi päiväpeitosta ja sisälle ompelin valkoista puuvilla kangasta. Ylhäällä ja alhaalla on kuminauhat. Pussin ideana on toimia samanlailla kuin muovipussien säilytyspussukka. Pussi on käytössä oikein kätevä.
Säilytyspussukka ikean kankaista. Pitsit kirpparilakanoista.

Ihana Powder room puinen seinätaulu on kirppari löytö.

Kello on Kärkkäiseltä.