torstai 1. joulukuuta 2011

Satulaatikko paperimassasta

Kaivoin esiin satulaatikon kuvauksia varten. Pikkuvee oli niin aktiivisesti mukana, että hänen kanssaan kuvaukset olivat erittäin vaikeat. Pikkuvee tykkää kovasti satulaatikosta, hänen mielestään siellä on aivan huippuhauskoja juttuja. En tiedä johtuuko innostus siitä, että en viitsi vielä antaa ihan vapaasti leikkiä laatikolla.
Laatikko on tehty n. 10 vuotta sitten, joten en muista ohjeita suoraan. Laatikon sisällä on satu Viirusta ja Pesosesta. En muista sadun nimeä, mutta siinä oli mukana Kosonen ja tämän karannut possu, joka myös näkyy kuvissa.

Tässä kuvia
Ensi laatikko ulkoa. Ideana on siis, että satu on laatikon sisällä. Laatikko on rakennettu pahvin palasista, tapettiliisterin avulla.


Laatikko aukea siten, että kaksi sivua aukeaa lattiaa vasten kahden sivun jäädessä pystyyn.

Laatikon sisus on vuorattu paperimassalla, josta on tehty mm. pensaita, kiviä ja kanto. Kanala on tehty puulastuista ja maalattu.
Pesonen on tehty cernit massasta ja on aika heppoisen oloinen kaveri. Vaatteet on ommeltu kangastilkuista.


Kosonen on tehty myös cernit massasta. Possu on tehty paperimassasta.
Viiru on tehty paperimassasta ja maalattu massan kuivuttua. Paperimassa tehtiin muistaakseni sekoittamalla paperimassaa ja liimaa. Mukana taisi olla myös  tapettiliisteriä.


 

 Kana, joka on tehty paperimassasta. Yhden kanan tein cernit massasta, mutta paperimassa oli toimivampi. Pinta  on tosi elävä ja kanat kevyitä.
  Kanalasta lähikuva.


Kanojen aitaus takapihalta. Pohjalla on ekokuitua. Kanaverkko on tehty pesusienen verkosta, joka on pystytetty puutikkujen varaan.



Tämä kana on tehty cernitmassasta.


Lapio, jossa puuvarsi ja muut osat ovat tehty cernit massasta.

Kirves, jossa on puusta tehty varsi ja terä on cernit massasta.

Haravan piikkejä on näköjään katkeillut. Piikit on tehty myös cernit massasta.
Alhaalla kuva myös Kososesta karanneen possunsa kanssa.
 Puut on tehty paperimassasta ja linnunpönttö jostakin ohuista puun palasista.
Tässä vielä satulaatikko ylhäältä päin kuvattuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti